4.10.2024

Tutustumiskäynti Site Zerossa oli onnistunut ja antoisa

SPT:n elokuisella asiakasmatkalla vierailtiin maailman suurimmassa muovipakkausten lajittelulaitoksessa Site Zerossa. Reissun lomassa pakkausammattilaiset ehtivät samalla pohtia alan yhteisiä kysymyksiä.

Suomen Pakkaustuottajat Oy järjesti asiakkailleen 21.8. yhteisen matkan Ruotsin Motalaan, jossa tutustumiskohteena oli SPT:n yhteistyökumppani Svensk Plaståtervinning Ab:n muovipakkausten lajittelulaitos Site Zero.

Matkaan lähti yhteensä 16 hengen seurue, jossa oli etenkin pakkausten parissa toimivia ammattilaisia Atrialta, Berneriltä, Faerchilta, HKScanilta, Nestleltä, Pauligilta, Saarioisilta, SOK:lta ja Valiolta. SPT:n edustajina mukana olivat operatiivinen päällikkö Sanna Peltola ja talouspäällikkö Janne Väänänen.

Perillä Motalassa oli vierailuohjelmassa ensin Site Zerosta ja sen toiminnasta kertova informatiivinen yleisesitys, minkä jälkeen päästiin tutustumaan omin silmin lajittelupuolen tiloihin ja prosesseihin.

Site Zero on 200 000 tonnin vuosikapasiteetillaan maailman suurin muovipakkausten lajittelulaitos, joka toteuttaa myös kunnianhimoisia tavoitteita oman toimintansa ympäristövastuullisuudessa. Sen prosesseissa muovimateriaalit erotellaan toisistaan ja lajitellaan kierrätettävyytensä mukaan 12:een eri luokkaan, mikä vähentää merkittävästi kierrätyksen hiilidioksidipäästöjä.

Tehokas käsittelyprosessi teki vaikutuksen

Atrian edustajana tutustumiskäynnille osallistui pakkauskehityspäällikkö Jarmo Marttala, joka vastaa yrityksessä tiiminsä kanssa kaikista pakkaamiseen ja pakkauksiin liittyvistä asioista. Niihin kuuluvat myös vastuullisuus- ja kierrätyskysymykset, joten matka oli hänelle monin tavoin tervetullut.

”Oli kiinnostavaa nähdä, miten muovin erottelu ja lajittelu Site Zerossa käytännössä tapahtuu ja saada myös teoriataustaa heidän toiminnalleen. Samalla oli tärkeää tavata työkollegoja eri yrityksistä, sillä vaikka toimimme markkinoilla kilpailijoina, ovat muoviin liittyvät haasteet meille yhteisiä.”

Lajittelulaitoksen toiminnan perusasiat olivat Marttalalla jo tiedossa, mutta paikan päällä saattoi itse todeta Site Zeron prosessin toimivuuden.

”Tutustumismatka avasi silmiä sen suhteen, kuinka hyvin ja vauhdikkaasti materiaalivirrat kulkivat eri kuljettimilla ja kuinka niitä lajiteltiin tunnistimien avulle eri kohteisiin. Kokonaisuus toimi hienosti, ja muovisekajätteestä saatiin eri jakeet tehokkaasti eroteltua ja koottua omiksi paaleikseen.”

Site Zerolla saatiin suuntaviivoja siitä, minkä tyyliset muovipakkaukset ovat tällä hetkellä laitokselle hyviä käsiteltäviä ja mistä saadaan mahdollisimman hyvä lopputuote. Kaiken kaikkiaan Marttala pitääkin koko vierailukäyntiä onnistuneena ja antoisana.

”Oli ehdottomasti hyvä juttu, että SPT sai järjestettyä tämän matkan ja kokosi mukaan ammattilaisia useasta eri asiakasyrityksestä. On aina hyvä saada vaihtaa yleisellä tasolla näkemyksiä kollegojen kanssa yhteisistä asioista. Teemmehän yhteistyötä myös virallisissa työryhmissä, joissa käsitellään muoviasioita Suomen osalta.”

Avointa ja havainnollista kierrätystietoa

Myös Pauligin pakkauskehityksestä vastaava Kati Randell, Head of R&D Packaging, koki tutustumiskäynnin mielenkiintoisena.

”Oli todella motivoivaa nähdä, kuinka montaa muovijaetta laitoksessa pystytään lajittelemaan ja miten monille niistä löytyy jo kierrätettynä asiakas ja käyttökohde. Olin kuullut Site Zerosta jo jonkin verran laitoksen avajaisissa olleelta kollegalta sekä saanut aiheesta tietoa myös SPT:ltä. Mutta oli toki eri asia nähdä itse paikan päällä, miten muovit käsittelyprosessissa kulkevat.”

Randell arvosti Site Zeron tapaa kertoa toiminnastaan avoimesti ja sitä, että vieraat saivat myös kuvata ja videoida laitoksen tiloissa.

”Saimme esimerkiksi tilastotietoa laitokselle tulevien materiaalien määristä, kiertoon menevistä materiaaleista ja kierrätysasteista. Laitoksessa oli myös havainnollisia vitriinejä, joissa esitettiin, millaisina eri muovimateriaaleista tehdyt pakkaukset tulevat laitokselle, millaista granulaattia niistä tehdään ja minkä tyyppisiin tuotteiden raaka-aineeksi ne voivat päätyä.”

Suomessa on puhuttu paljon kuluttajien lajittelun vähäisyydestä, mutta vierailulla kävi ilmi, että samat kysymykset ovat esillä myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Randell uskoo, että kuluttajia voidaan aktivoida paremmin kannustavalla otteella kuin tiukoilla määräyksillä.

”Viestinnän ei pidä johtaa siihen, että ihminen jättää lajittelematta pelätessään tekevänsä siinä virheitä. Esimerkiksi Ringin ’Onko se pakkaus? Onko se muovia?’ -kampanja on ollut hyvällä tavalla yksinkertainen ja rohkaiseva. Tärkeintähän olisi saada muovipakkauksia enemmän kiertoon”, hän sanoo.

”Kokonaisuutena Site Zero -matka oli erittäin antoisa ja kaikki sujui mukavasti. Hienoa oli myös, että meillä riitti aikaa myös yhteisille keskusteluille kollegojen kanssa. Ne tapaamiset ovat aina todella arvokkaita.”

Matka oli tärkeä osa SPT:n asiakasyhteistyötä

SPT:n talouspäällikkö Janne Väänänen uskoo, että laitosvierailu antoi asiakkaille lisää ajateltavaa liittyen pakkaussuunnitteluun ja käytettäviin materiaaleihin. Samalla SPT:n edustajat saivat nähdä ja kuulla, millaisten kysymysten kanssa asiakkaat juuri nyt työssään painivat.

”Mukana oli pääosin elintarvikealan yrityksiä, joiden muovipakkauksissa täytyy tulevan PPWR-asetuksen mukaan olla vuonna 2030 vähintään 10 % kierrätysmuovia. Asiakkaitamme kiinnosti kovasti, miten tämä tavoite on mahdollista saavuttaa ja kuinka kierrätyslaitos voi siinä auttaa.”

Väänäseen itseensä teki vierailulla vaikutuksen muun muassa Site Zeron saavuttama korkea käyttö- ja kierrätysaste: ”Kun laitoksen käsittelykapasiteetti on peräti 200 000 tonnia vuodessa, mahdollistaa se osaltaan tehokkaan lajittelun eri muovijakeisiin.”

EU:n uusi pakkausasetus pohdituttaa alan ammattilaisia

Tällä hetkellä pakkausalan ajankohtaisena puheenaiheena on luonnollisesti EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus PPWR, jonka tavoitteena on vähentää pakkausjätteen määrää EU:n alueella. Asetukseen sisältyy pakkaussuunnittelua ohjaavia säädöksiä, jotka voivat merkitä pakkausmateriaaleihin suuriakin muutosvaatimuksia.

”Asiaan liittyy paljon erilaisia kysymyksiä, kuten mikä muovimateriaali määritellään kierrätettäväksi, mihin kierrätyskategoriaan se menee, mikä on kierrätettävyydeltään paras muovimateriaali ja mille muoviraaka-aineelle löytyy jälkimarkkinaa ja kysyntää”, sanoo Atrian pakkauskehityspäällikkö Jarmo Marttala.

”Nykymuodossaan toteutuneena asetus edellyttäisi Atrialtakin paljon muutoksia pakkausmateriaaleihin, mikä voisi vaikuttaa pakkausten rakenteeseen, toimivuuteen ja käytettävyyteen. Esimerkiksi nykyinen leivänpäällispakkauksemme on muovimateriaalia, joka toimii hyvin tuotetta suojaavana, ja lisäksi pakkaus on helppo avata ja sulkea. Jossakin vaiheessa pakkausta täytyy kuitenkin todennäköisesti muuttaa, emmekä vielä tiedä, miten mahdollinen materiaalin muutos vaikuttaa sen toiminnallisuuksiin.” 

PPWR-asetukseen liittyvät asiat pyörivät vahvasti myös Pauligin pakkauskehitystä johtavan Kati Randellin mielessä.

”Siihen liittyy niin paljon erilaisia kysymyksiä, kuten kierrätettävyyden määritelmät, kierrätetyn raaka-aineen käyttö, uudelleenkäytettävät pakkaukset, pakkausten minimointi sekä vaaditun dokumentaation lisääntyvä määrä. Vaikka paljon on vielä auki, olemme jo Pauligilla lähteneet ratkaisemaan näihin kysymyksiin liittyviä haasteita parhaan tämänhetkisen tiedon mukaan, sillä siirtymäajat lainsäädännön tarkennuttua tulevat olemaan suhteellisen lyhyitä.”