14.10.2022

SPT:n Pekka Tommola: ”Yksi tuottajayhteisö hyödyttää yrityksiä”

Uusi pakkaustuottajien yhteisö Suomen Pakkaustuottajat alkaa kehittää toimintaansa. Kehittämisessä se hyödyntää työntekijöidensä ja yhteistyökumppaneidensa rautaista ammattitaitoa.

Pakkaustuottajien piireissä alkoi uusi aikakausi, kun neljä itsenäistä tuottajayhteisöä fuusioitui syyskuun viimeisenä päivänä.

Fuusioitumisen seurauksena syntyi Suomen Pakkaustuottajat Oy, joka on maan ensimmäinen niin sanottu pakkausten monimateriaalituottajayhteisö.

Pirkanmaan ELY-keskus hyväksyi Suomen Pakkaustuottajat eli SPT:n tuottajarekisteriin syyskuussa. Jo sitä ennen toimitusjohtaja Pekka Tommola kollegoineen alkoi kehittää yhtiön toimintaa kaikki materiaalit huomioiden.

– Lähdimme liikkeelle ikään kuin pienyrittäjän arjesta. Isot suunnitelmat lähtevät käyntiin nyt, kun viranomaiset hyväksyivät meidät tuottajarekisteriin, Tommola sanoo.

Tommola kertoi uudesta tuottajayhteisöstä kiertotalouden suurtapahtumassa Jätehuoltopäivillä lokakuun alussa.

5.10.2022 Jätehuoltopäivät, puhuja Pekka Tommola, Suomen pakkaustuottajat Oy.

Vahvuutena vankkaa asiantuntemusta

SPT:n syksy käynnistyy sopimusten laatimisella ja tulevaisuuden valmistelemisella. Esimerkiksi eri pakkausten kierrätysmaksut on nyt julkaistu. Tuottajat maksavat kierrätysmaksut Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:lle, joka tilittää ne SPT:lle.

Fuusioitumisen yhteydessä kunkin tuottajayhteisön toimitusjohtajat ja toimihenkilöt siirtyivät SPT:n palkkalistoille.

– Meillä on talossa rautaista ammattitaitoa. Tulevaisuudessa toimintaa kehitetään siten, että kaikkien asiantuntijuus tulee mahdollisimman hyvin hyödyksi, Tommola sanoo.

Tarkoitus on tehdä tiivistä yhteistyötä arvoketjun kaikkien toimijoiden eli tuottajien, kuntien, Ringin, operaattoreiden, kierrätyslaitosten ja viranomaisten kanssa.

Laki velvoittaa kuulumaan tuottajayhteisöön

Suomen Pakkaustuottajat syntyi uuden jätelain seurauksena. Laajentunut tuottajavastuu velvoittaa tuottajavastuullisia yrityksiä liittymään tuottajayhteisöön.

Pakkausten tuottajavastuu koskee kaikkia yrityksiä, jotka pakkaavat Suomessa mitä tahansa tai tuovat maahan pakattuja tuotteita. Se koskee myös ulkomaisia yrityksiä, jotka myyvät tuotteitaan Suomeen etäkaupalla.

Kun ennen kullakin pakkausmateriaalilla oli oma tuottajayhteisönsä, nyt yksi yhteisö edustaa kaikkia pakkausmateriaaleja: kartonkia, paperia, lasia, metallia, muovia ja puuta. Yhtiön perustivat Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, RASI ry ja Väriteollisuusyhdistys – Färgindustriföreningen r.y.

Jatkossa omistuspohja jakaantuu neljänneksittäin tukku- ja vähittäiskaupan, elintarviketeollisuuden, muun pakkauksia käyttävän teollisuuden ja palvelujen sekä pakkauksia valmistajan teollisuuden kesken.

Tavoitteena kustannustehokkuus

Pekka Tommolan mielestä on hyvä, että yrityksille on kaikki pakkausmateriaalit yhdeltä luukulta hoitava tuottajayhteisö. Se hyödyttää yrityksiä monella tavalla.

– Tuottajien ei tarvitse hoitaa asioita useiden toimijoiden kanssa, joten heidän toimintansa helpottuu. Tulevaisuudessa tuottajat myös säästävät rahaa.

Yhtiön yksi päätavoitteista on kehittää pakkausten kierrätystä entistä kustannustehokkaammaksi.

Teksti: Anne Ignatius / Noon Kollektiivi
Kuva: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi

Lisätietoja: Pekka Tommola, toimitusjohtaja
Suomen Pakkaustuottajat Oy
pekka.tommola@suomenpakkaustuottajat.fi
0400 315 841

Suomen Pakkaustuottajat Oy vuonna 2021 perustettu voittoa tavoittelematon yhtiö, joka hoitaa siihen liittyneiden pakkaajien ja pakattujen tuotteiden maahantuojien lakisääteiset tuottajavastuuvelvoitteet. Yhtiö kehittää ja hoitaa pakkausten kierrätystä mahdollisimman tehokkaasti ja vastuullisesti.