21.10.2021

”Pieni kirjaus lakipykälässä, mutta iso muutos käytännössä” – Tuottajayhteisöjen fuusio vauhdissa

Nykyisten tuottajayhteisöjen yhdistyminen on lähtenyt tehokkaasti liikkeelle, mutta kokonaisuutena fuusio on monimutkainen palapeli. Projektin tärkein tavoite on taata lakisääteisten tuottajavastuutoimintojen jatkuvuus.

Pakkausmateriaalien nykyiset tuottajayhteisöt ovat yhdistymässä yhdeksi tuottajayhteisöksi. Prosessi lähti virallisesti liikkeelle keskellä heinäkuun helteitä, kun uudistunut jätelaki astui voimaan. Uudistettu laki edellyttää, että yksi ja sama tuottajayhteisö vastaa kaikkia pakkausmateriaaleja koskevista tuottajien velvoitteista. Tähän saakka muovilla, metallilla, kuidulla, lasilla ja puulla on kullakin ollut oma tuottajayhteisönsä.

– Taustalla töitä on tehty kuitenkin jo yli vuoden ajan, lakimuutosta ennakoiden, kertoo Elintarviketeollisuusliitto ETL:n johtaja Heli Tammivuori, joka toimii tuottajayhteisön perustamisvaiheen hallituksen puheenjohtajana.

– Keskeisintä on taata lakisääteisten tuottajavastuutoimintojen jatkuvuus. Tahdomme vastata pakkaustuottajien puolesta lakisääteisistä tuottajavastuuvelvoitteista vastuullisesti ja kustannustehokkaasti.

Raamit muutokselle valmiit

Fuusiohanke onkin lähtenyt hyvin liikkeelle. Heti kesällä nykyiset tuottajayhteisöt hyväksyivät omissa organisaatioissaan periaatepäätökset uuden yhteisen tuottajayhteisön toimintaperiaatteista ja perustamismenettelystä. Uusi tuottajayhteisö Suomen Pakkaustuottajat Oy (”SPT”) perustettiin ja vietiin kaupparekisteriin syyskuun alussa 2021.

Hankkeen projektinjohdossa on mukana yritysjuridiikan ja muutosjohtamisen asiantuntijoita. Projektia vetää juristi, EMBA Anne Lojamo Rohjeta Advisorsilta. Lisäksi fuusiota vievät eteenpäin nykyisistä tuottajayhteisöjen puheenjohtajista koostuva ohjausryhmä, seurantaryhmä sekä erillinen projektiryhmä. Projektiryhmän muodostavat nykyisten tuottajayhteisöjen toimitusjohtajat.

– Meillä on valmiina raamit, miten muutos toteutetaan, summaa Tammivuori.

Töitä on kuitenkin paljon.

– Tämä on haastava yritysjärjestelyprojekti. Tuottajayhteisöjen yhdistyminen on pieni kirjaus lakipykälässä, mutta iso muutos käytännössä, Tammivuori huomauttaa.

Avoin viestintä avainasemassa

Avoin viestintä ja läpinäkyvyys ovat Tammivuoren mukaan kaikki kaikessa.

– Koska osapuolia on paljon, viestintä on projektin ytimessä.

Tuottajayhteisöjen puheenjohtajat ja projektiorganisaatio käyvät jatkuvaa vuoropuhelua. Yhteydenpito on tiivistä myös Pirkanmaan ELY-keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa.

– Samoin haluamme kertoa tuottajayhteisöjen omistajille, yksittäisille tuottajavastuullisille yrityksille ja muille keskeisille sidosryhmille mahdollisimman avoimesti, missä mennään ja mitä on tulossa, toteaa Tammivuori.

Parhaillaan projektissa keskitytään muun muassa laatimaan osakassopimus ja siihen liittyvät tuottajasopimukset.

Mepak, PPK, SKY, SUK ja SUM jatkavat toimintaansa normaalisti siihen saakka, kunnes Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on hyväksynyt Suomen Pakkaustuottajat Oy:n tuottajayhteisöksi ja nykyisten tuottajayhteisöjen liiketoiminnot velvoitteineen ja vastuineen ovat siirtyneet uuteen yhtiöön. Yhdistymishanke vie kokonaisuudessaan vähintään vuoden. Näin ollen kestää Tammivuoren mukaan vielä hetken, ennen kuin fuusion seuraukset näkyvät tuottajavastuullisen yrityksen arjessa. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy hoitaa edelleen tuottajayhteisöjen puolesta muun muassa asiakaspalvelua, viestintää, pakkaustietojen keräystä ja tilastointia sekä ylläpitää Rinki-ekopisteverkostoa.

– Aikanaan yritykset saavat uudet pakkausten tuottajavastuun hoitamista koskevat sopimukset allekirjoitettavaksi.

Rinki pitää tuottajavastuulliset yritykset ajan tasalla fuusiohankkeen etenemisestä.

FAKTA

Suomen Pakkaustuottajat Oy  

  • Nykyiset pakkausmateriaalien tuottajayhteisöt yhdistyvät yhdeksi tuottajayhteisöksi 
  • Toiminnan tavoitteena taata tuottajavastuutoimintojen jatkuvuus sekä materiaalikohtaisten kierrätysmarkkinoiden tehokas ja vastuullinen kehittyminen, tehostaa päätöksentekoa ja päästä hyödyntämään synergiaetuja. 
  • Perustajaosakkaat: ETL, PTY, RASI ja Värituoteteollisuus. 
  • Perustamisvaiheen hallitus: Heli Tammivuori (pj.), Samu Hörkkä, Vesa Kärhä, Minna Liuksiala ja Kari Luoto. 
  • Kaikilla tuottajilla mahdollisuus liittyä.  
  • Uusi tuottajayhteisö aloittaa toimintansa ensi kesään mennessä.

Artikkeli on alun perin julkaistu Suomen pakkauskierrätys RINKI Oy:n verkkojulkaisussa 21.10.2021.