28.4.2021
Pakkausten tuottajavastuu on muutosten keskellä
Pakkausten tuottajavastuussa tapahtuu nyt paljon. Heinäkuussa 2021 voimaan astuneen jätelain myötä tuottajavastuullisten yritysten velvoitteet laajenevat ja kustannukset kasvavat. Kierrätystavoitteet nousevat, ja kierrätysasteet lasketaan jo viime vuodelta aiempaa tiukemmalla laskentatavalla.
Uudistuneen jätelain mukaan pakkausten tuottajayhteisön on jatkossa tarjottava palvelut kaikille pakkausmateriaaleille. Tähän saakka Suomessa kullekin pakkausmateriaalille on ollut oma tuottajayhteisö.
Lakimuutosten myötä kaikki vähintään viiden asunnon taloyhtiöt tulevat erilliskeräyksen piiriin heinäkuussa 2023. Viimeistään tuolloin alkaa kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkausten keräys näistä taloyhtiöistä kuntien järjestämänä. Tuottajien vastuulla on 80 prosenttia koko tuottajavastuun kokonaiskustannuksista. Lajittelu- ja erilliskeräysvaatimukset laajenevat koskemaan myös yritysten pakkausjätteitä. Tuottajavastuuvelvoitteiden piiriin tulevat myös kertakäyttömuoveja, niin sanottuja SUP-tuotteita (single used plastics) koskevat valistus-, raportointi- ja roskaamisen ehkäisemistoimet sekä kuntien siivouskustannukset.
Tuottajayhteisöt yhdistyvät
Uuden sääntelyn myötä pakkausten tuottajayhteisöt Mepak-Kierrätys Oy, Puupakkausten Kierrätys PPK Oy, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, Suomen Kuitukierrätys Oy ja Suomen Uusiomuovi Oy ovat valmistelleet toimintojensa yhdistämistä yhteen yhtiöön. Tuottajayhteisöjen hallitukset ovat suositelleet yhdistymistä omistajilleen. Yhdistyminen on edennyt tavoiteaikataulussa.
Suomen Pakkaustuottajat Oy (SPT) perustettiin uudeksi kaikki pakkausmateriaalit kattavaksi tuottajayhteisöksi elokuussa 2021. SPT:n vt. toimitusjohtajana toimii Suomen Kuitukierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Salmi. Yhtiön omistuspohja muodostuu laajaksi; noin 60 nykyisten tuottajayhteisöjen omistajaa on ilmoittanut tulevansa omistajiksi myös Suomen Pakkaustuottajiin. Myös muut tuottajavastuulliset yritykset voivat tulla SPT:n omistajiksi.
SPT viimeistelee parhaillaan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle hakemusta tuottajarekisteriin merkitsemiseksi ja jättää sen kevään aikana, viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Hakemusta on valmisteltu yhteistyössä valvovan viranomaisen kanssa. Yhtiö on halunnut varmistaa, että sen suunnitelmat erityisesti uusien vaatimusten, kuten omavalvonnan ja kierrätysmaksujen porrastamisen osalta vastaavat viranomaisen odotuksia.
SPT on rekisteröitävä tuottajayhteisöksi ennen kuin nykyisten tuottajayhteisöjen toiminnot voidaan siirtää yhtiölle. Tuottajavastuu ei voi olla samaan aikaan SPT:llä ja nykyisillä pakkausten tuottajayhteisöillä, jotka jatkavat toimintaansa yhdistymiseen saakka.
Neljän tuottajayhteisön yhdistyminen on varmistunut, mutta Suomen Uusiomuovi Oy:n sulautumisen tilanne on vielä epävarma. Suomen Pakkaustuottajat Oy kattaa kaikki pakkausmateriaalit myös siinä tapauksessa, että muovipakkausten tuottajayhteisön fuusio jäisi toteutumatta. SPT on keskustellut muovin vastaanoton, käsittelyn ja kierrätyksen hoitamisesta eri jätehuollon toimijoiden kanssa ja kilpailuttaa nämä palvelut.
SPT:ssä on materiaalijaostot, jotka toimivat yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen neuvoantavina toimieliminä. Jaostoilla on yhtiössä tärkeä rooli, ja niiden kautta tuottajavastuullisten yritysten asiantuntijaosaaminen on tuottajayhteisön käytössä. Muovijaosto on jo aloittanut toimintaansa. Tavoitteena on kattaa koko pakkausten arvoketju.
Rinki jatkaa kumppanina
Tuottajayhteisöjen yhdistymisprosessi ei aiheuta muutoksia tuottajavastuullisille yrityksille. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy tekee Suomen Pakkaustuottajat Oy:n puolesta liittymissopimukset, ylläpitää valtakunnallista Rinki-ekopisteverkostoa, kerää pakkaustiedot ja kokoaa tilastot sekä hoitaa muun muassa asiakaspalvelua ja viestintää.
Yhdistymistä ennakoivat muutokset on tarkoitus tehdä sopimuksiin hyvissä ajoin. Ne tulevat voimaan, kun tuottajavastuu siirtyy SPT:lle.
Erilliskeräys kiinteistöiltä
Tuottajayhteisöt, Suomen Kiertovoima ry ja Suomen Kuntaliitto ovat sopineet yhteistyöstä pakkausjätteen keräyksessä. Pakkausjätteiden erilliskeräyksen käytännön toteutusta suunnitellaan parhaillaan. Esimerkiksi lajitteluohjeet ovat pakkausten tuottajayhteisön vastuulla, mutta kunnat neuvovat omien alueidensa asukkaita myös pakkausmateriaalien osalta.
Yhteistyötä kuntien ja pakkausten tuottajayhteisöjen välillä on tehty jo aiemmin. Kuntien omilla ekopisteillä ja kiinteistökohtaisella keräyksellä on täydennetty Rinki-ekopisteverkostoa. Kunnat ovat toimittaneet asukkailta keräämänsä pakkausmateriaalit tuottajayhteisöjen järjestämään kierrätykseen toukokuusta 2015 alkaen.
Kirjoittaja avustaa tuottajayhteisöjä muutoshankkeessa ja Suomen Pakkaustuottajat Oy:n työn käynnistämisessä.
Kierrätysaste ja kierrätystavoitteiden kehittyminen Suomessa 2025–2030
Pakkausmateriaali | Kierrätysaste 2019 | Tavoite 2025 | Tavoite 2030 |
Lasi | 98 | 70 | 75 |
Paperi ja kartonki (kuitu) | 116 | 75 | 85 |
Alumiini* | 85 | 70 | 80 |
Rautametalli | 85 | 70 | 80 |
Muovi | 42 | 50 | 55 |
Puu | 27 | 25 | 30 |
Kaikki pakkaukset | 71 | 65 | 70 |
*Alumiinin osalta pakkausjätedirektiivin asettama tavoite on 50 % vuodelle 2025 ja 60 % vuodelle 2030.
Vuoden 2019 jälkeen kierrätysasteen laskentatapa muuttuu: kierrätysasteet lasketaan jatkossa materiaalista, joka aidosti päätyy kiertoon ja uusiokäyttöön. Tähän saakka kierrätysaste on laskettu kierrätettäväksi kerätystä määrästä. Erityisesti muovipakkausten kohdalla uusien tavoitteiden täyttäminen edellyttää kierrätysasteen merkittävää kasvattamista.
Artikkeli on alun perin julkaistu Kehittyvä elintarvike -lehdessä 28.4.2022.